Osaattori

Osaattori: Taidetta vanhuksille - töitä taiteilijoille

Miten jazzbändi ja palveluyksikön vanhukset löytäisivät toisensa? Mitä tanssitaiteilija voisi tehdä vanhuspalveluyksikössä? Miten henkilökunta voisi hyötyä vierailevasta kuvataiteilijasta? Millaisia vaikutuksia teatterilla on ihmisen hyvinvointiin?

Näitä kysymyksiä pohditaan ESR-rahoitteisessa Osaattori-hankkeessa. Tavoitteena on vahvistaa taiteilijoiden työmahdollisuuksia ja samalla tarjota vanhuspalveluyksikköihin kulttuuria ja taidetta.

Monet tutkimukset ja käytännön kokemukset ovat jo osoittaneet, että kulttuuri ja taide edistävät hyvinvointia. Luovien alojen ja vanhustyön yhdistämisestä puhutaan paljon ja uudenlaiselle toiminnalle tuntuu olevan tarvetta.

Kun yhä kasvava väestönosa ikävystyy hoivakodeissa, kouluttautuvat eri alojen taiteilijat työttömyyskortistoon. Osaattorissa kannustetaan ammattitaiteilijoita laajentamaan osaamistaan ja suunnittelemaan korkealaatuisia palveluita vanhustyöhön.

IMG_2077_600.jpg
Kuva: Johannes Romppanen

Luovien alojen kehittämishanke Osaattori

Osaattori on Luovien alojen kehittämisohjelmaan kuuluva hanke ja sen toimintalinjan mukaisena tehtävänä on työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen.

Osaattori saa rahoituksensa Euroopan sosiaalirahastolta ja hanketta hallinnoi Lasipalatsin Mediakeskus Oy.

Osaattori päättyy vuoden 2013 lopussa.

 

 

Copyright © Lasipalatsin Mediakeskus Oy 2013. All Rights Reserved. All fotographics copyright by Niklas Sandström.